Siirry uutiskirjearkistoon.
Yrityssalon toiminta koronakevään aikana 2020
Korona tuli Suomeen tammikuun lopussa. Sitä seurasivat etätyö, etäkoulu ja Uudenmaan eristys.
Meillä Yrityssalossa on ollut todella kiireinen puolivuosi takana. Koronakriisi on kohdellut yrityksiä hyvin eri tavoin. Katse alkaa olla jo kuitenkin tiukasti kiinni tulevassa. Tässä uutiskirjeessä kerromme koronakevään yhteenvetoa ja toiminnastamme kriisin aikana.

Mikäli et jatkossa halua vastaanottaa uutiskirjeitä Yrityssalosta, peru tilaus alhaalla olevasta linkistä 'Peruuta uutiskirjeen tilaus'.
SISÄLLYS
1.Tammikuu oli elinkeinomarkkinointia, toimitilapalvelun uudistusta ja messuilua
2.Helmikuussa järjestimme tilaisuuksia ja seurasimme tarkasti koronatilannetta
3.Maaliskuussa poikkeustila ja koronakriisi pahimmillaan
4.Huhtikuussa ravintolat ja rajat kiinni, yrityksissä käynnistyi kehittämisprojektit
5.Toukokuussa koronakriisi alkoi hiukan hellittää
6.Kesäkuussa hallitus alkoi purkaa koronarajoituksia ja katukuva vilkastui
 

1. Tammikuu oli elinkeinomarkkinointia, toimitilapalvelun uudistusta ja messuilua

17090.JPG

Yrityssalon tammikuu
Tammikuussa käynnistimme Yrityssalossa Salon elinkeinomarkkinoinnin suunnittelun. Tämä uusi tehtävä siirtyi Yrityssalon vastuulle alkuvuonna 2020.
Elinkeinomarkkinointi tarkoittaa ns. Invest in Salo -toimintaa. Käynnistämme kesän jälkeen markkinointikampanjan, jossa tavoitteena on saada uusia yrityksiä sijoittumaan Saloon. Kampanja kohdistuu muualle Suomeen ja myös rajojen ulkopuolelle, mutta kerromme siitä myöhemmin uutiskirjeissämme.

Elinkeinomarkkinointi tarkoittaa myös yritysten rekrymarkkinointia, johon liittyen käynnistimme toukokuussa Töihin Saloon kampanjoinnin www.toihinsaloon.fi sivustolla. Ensimmäinen kampanjamme on Töihin maalle, jonka tavoitteena on löytää kausityövoimaa maatiloille ja puutarhatiloille. Rekrymarkkinnoinnin tavoitteena on tukea kasvuvaiheessa olevia yrityksiä ja toimialoja, joilla on haasteita työvoiman saatavuuden kanssa.

Tammikuussa avasimme uudistuneen toimitilapalvelumme, josta löytyy kootusti Salon alueen vapaat toimitilat ja yritystontit. Yrityssalon sivustolla Google Analyticsin mukaan tämä palvelu on edelleen erittäin suosittu!

Tammikuussa Salo oli myös näyttävästi esillä myös MATKA 2020 -messuilla osana messujen suurinta yhteisosastoa. Salosta messuilla oli mukana lähes 30 yritystä.

Koronaepidemian tammikuu
Suomen ensimmäinen koronavirustapaus todettiin tammikuun lopussa Rovaniemellä. Sairastunut oli Kiinan Wuhanista kotoisin oleva matkailija. Taudin leviämisen riskiä pidettiin vielä hyvin pienenä.
Siirry kirjeen alkuun
2. Helmikuussa järjestimme tilaisuuksia ja seurasimme tarkasti koronatilannetta

17091.JPG
Yrityssalon helmikuu
Helmikuussa järjestimme perinteisen Teollisuusfoorumin 2020, jonka teemana oli kasvu ja työvoiman saatavuus. Astrum-keskus täyttyi 11.2.2020 teollisuuden asiantuntijoista, yritysten avainhenkilöistä ja muista alan vaikuttajista, jotka kohtasivat perinteisessä seminaarissa, yritysten minimessuilla sekä alkuillan rekrytapahtumassa.

Helmikuussa valmistelimme myös uutta TäsmäViljely -foorumia, joka kokosi lähes 400 maatilayrittäjää, alan kehittäjää ja vaikuttajaa Astrum-keskukseen 5.3.2020. TäsmäViljely -foorumi koostui innostavista asiantuntijapuheenvuoroista seminaarissa sekä alan messuista, joissa esiteltiin iimeisintä täsmäviljelyn teknologiaa ja tekniikan käyttöönottoa.

Koronaepidemian helmikuu
Helmikuun lopulla Suomessa todettiin ensimmäinen koronavirustartunta suomalaisella 26. helmikuuta Pohjois-Italian matkatuliaisena.

Samaan aikaan kaupoissa koronaepidemia alkoi näkyä vessapaperin hamstrauksena, pastan, säilykkeiden ja näkkileivän menekin kasvuna.
– Vessapaperi sattuu olemaan sellainen tuote, mihin ei löydy korvaavia tuotteita. Toinen syy on kysyntäpiikki. Vessapaperia menee tasaisesti läpi viikkojen ja kuukausien, mutta nyt on selkeä kysyntäpiikki koronavirusuutisoinnin takia, todettiin mediassa.
Siirry kirjeen alkuun
3. Maaliskuussa poikkeustila ja koronakriisi pahimmillaan

17092.jpg

Koronaepidemian maaliskuu
16. maaliskuuta hallitus julisti Suomeen poikkeustilan koronaepidemian vuoksi. Samalla otettiin käyttöön valmiuslaki. Koululaiset siirtyivät osin etäopetukseen 18.3. Työntekijät siirtyivät hallituksen suosituksesta sankoin joukoin etätöihin. Uudenmaan rajat menivät kiinni keskiyöllä 28.3. Tarpeeton matkustaminen Uudellemaalle ja sieltä pois oli kielletty. Uudenmaan eristys päättyi 15.4.2020.

Maaliskuussa avautuivat yritysten koronarahoitusten haku! Alussa tuki kanavoitiin Business Finlandin kautta. Maaliskuun lopulla avautui rahoitushaku myös pienemmille yrityksille ELY-keskuksen kautta. Tuen saaminen edellytti yritykseltä kehityshanketta.

Tuki ei kattanut toiminnan ylläpitämisen tukia, joita suljetut ravintolat ja muut koronan takia liikevaihtoaan menettäneet yritykset kaipasivat. Ravintoloille päätettiin myöhemmin jakaa erillistä tukea ja muille myyntiään paljon menettäneille yrityksille kustannustukea. Tällä hetkellä ravintoloiden tuet ovat haettavissa ja yritysten kustannustuki avautuu 7.7.2020. Myös maaseudun yrityksille ja yksinyrittäjille avautui omat koronatuet, jotka edelleen ovat haettavissa.

Yrityssalon maaliskuu
Poikkeustilan alkaessa 16.3. me Yrityssalossa siirryimme työskentelemään etänä. Ensimmäinen tilaisuutemme, johon oli etäosallistumismahdollisuus oli samana päivänä eli 16.3.2020. Hyvin nopeasti saimme käyntiin etätyöskentelyn ja ensimmäinen koronawebinaari juridiikan ammattilaisen kanssa järjestettiin 19.3.2020. Samaan aikaan avasimme myös päivystävän koronapuhelimen Yrityssaloon. Tästä alkoi kiireinen koronakevät meille kaikille!

Maalis-huhtikuussa järjestimme lähes päivittäin webinaarin yhteistyökumppaneidemme kanssa, joissa yhteensä oli osallistujia lähes 2 000. Tiedontarve oli valtava, lähetimme viikottain uutiskirjeitä, päivitimme nettisivuja ja postasimme somekanavissa. Samaan aikaan opettelimme kaikki Teams'in käyttöä, joka nyt on tullut tutuksi ja osaksi arkea. Yrityssalon päivystävään koronapuhelimeen soitettiin vilkkaasti ja jatkamme päivystystä edelleen.

Koska tiedontarve oli valtava, laitoimme paikallislehtiin etusivun ilmoituksia kaiken kaikkiaan 12 kpl. Halusimme varmistaa, että kaikki saisivat tiedon siitä, millaista apua yrityksille oli tarjolla ja että me Yrityssalossa olemme yritysten tukena.
Siirry kirjeen alkuun
4. Huhtikuussa ravintolat ja rajat kiinni, yrityksissä käynnistyi kehittämisprojektit

17110.jpg

Koronaepidemian huhtikuu
Ravintolat suljettiin 4.4.2020. Ravintolat saivat myydä ruokaa ulos. Myös hotellit hiljenivät. Varsinkin palvelualojen työntekijöitä lomautettiin nopeutetun menettelyn turvin ennätystahtiin. Kauppakeskuksissa oli autiota. Erikoisliikkeet kärsivät, mutta ruokakauppojen myynti kasvoi.

Yrityssalon huhtikuu
Yrityssalossa jatkoimme tehokasta viestintää ja webinaarien pitämistä. Tiedotimme uusista koronatuista ja autoimme yrityksiä tukien hakemisessa. Jaoimme tietoa työsopimuslain ja yhteistoiminnasta yrityksissä annettuun lakiin tehdyistä muutoksista, joiden tavoitteena on, että työnantajat voivat sopeuttaa toimintaansa tilanteessa, jossa koronavirusepidemia on heikentänyt äkillisesti ja voimakkaasti kysyntää. Saimme ensimmäisten kuntien joukossa auki yksinyrittäjän tuen hakumahdollisuuden.

Yrityksissä selviydyttiin alkuvaiheen kriisisitä ja huhtikuussa alettiin valmistautua kroronakriisin jälkeiseen talouskriisiin. Monessa yrityksessä käynnistettiin kevään aikana uusia kehittämistoimia.Teollisuuden mietittiin hajautettua tuotantoa, kun ymmärrettiin pitkien toimintaketjujen hauraus. Monessa yrityksessä käynnistettiin myös verkkopohjaisen liiketoiminnan kehittäminen. Yleisesti lähes joka yrityksessä otettiin pitkään toivottu digiloikka.

Koronakriisi on osoittanut, että monien yrityksien on ryhdyttävä kehittämään uusia kanavia tuotteiden ja palveluiden myyntiin, jakeluun sekä viestimiseen, kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen olemassa olevan ja potentiaalisen asiakaskunnan kanssa, kun henkilökohtaiseen kontaktiin ja palveluun perustuvat kanavat eivät ole käytettävissä.

Kaiken kaikkiaan salolaiset yritykset hakivat kehittämisrahoitusta korona-ajalla ELY-keskuksesta ja Business Finlandista ahkerasti ja menestyivät erinomaisesti hakuprosesseissa.
Siirry kirjeen alkuun
5. Toukokuussa koronakriisi alkoi hiukan hellittää

17093.jpg

Koronaepidemian toukokuu
Tautitilanne alkoi hellittää toukokuussa. Tuli päiviä, jolloin Suomessa ei kuollut yksikään henkilö koronaan. Tehohoidossa olevien ja sairastuneiden määrät vähenivät.

Kouluissa palattiin lähiopetukseen toukokuun puolivälissä. Suomen ja Viron hyvän tautitilanteen takia Vironliikenne sallittiin. Matkailu avautui kesäkuussa myös Norjaan, Tanskaan, Islantiin, Latviaan ja Liettuaan.

Yrityssalon toukokuu
Avasimme Töihin Saloon -sivuston ja käynnistimme Töihin maalle -kampanjan. Olimme edelleen töissä pääosin etänä, mutta järjestimme myös ensimmäisiä tapaamisia livenä. Toukokuussa avautui maaseutuyrityksille suunnattu koronatuen haku sekä ravintolayrityksille omat haut koronatuille.

Toukokuussa käynnistimme Vakka-Suomen Puhelimen kanssa puhelinkampanjan, jossa tavoitellaan 4 000 salolaista yrittäjää ja yrityksen yhteishenkilöä. Halusimme selvittää puhelinhaastatteluilla, onko koronavirus aiheuttanut yritykselle ongelmia ja tarvitseeko yritys apua koronatukien hakemisessa.

Toukokuussa aloitimme myös uuden hankkeen liittyen yritysten talouden tervehdyttämiseen saneerausmenettelyn avulla saneerausmenettelyihin, josta kerromme lisää elokuussa.
Siirry kirjeen alkuun
6. Kesäkuussa hallitus alkoi purkaa koronarajoituksia ja katukuva vilkastui

17096.png

Koronaepidemian kesäkuu
Hallitus alkoi purkaa koronarajoituksia kesäkuussa ja luopui valmiuslain käytöstä kolmen kuukauden voimassaolon jälkeen. Samalla päättyi poikkeustila. Hallitus kuitenkin korosti, ettei epidemian uhka ole ohi, vaan jokaisen on hyvä noudattaa huolellisuutta ja varovaisuutta arkielämässään.

Uusien koronatartuntojen päivittäinen lukumäärä pysyttelee alle kymmenessä. Kaikesta näkee, että Suomi palautuu vauhdilla poikkeustilasta kohti normaalia kesänviettoa. Samaan aikaan on selvää, että virus on kaikkea muuta kuin lyöty. Tartuntojen määrä kohoaa uhkaavasti muualla maailmassa.
Niin kauan kuin tauti leviää maailmalla, se voi levitä myös Suomessa. Koronan "toisen aallon" tuleminen ei ole itsestäänselvyys. Jos tartunnat kuitenkin kiihtyvät myös Suomessa, olemme valmiimpia kuin keväällä.

Yrityssalon kesäkuu
Mekin Yrityssalossa aloimme palata lähes normiarkeen. Sovimme asiakastapaamisia jonkin verran jo kasvotusten turvavälit huomioiden.

Yrityssalo sai Valtakunnallisessa Kuntabarometrissa parhaimmat arvosanat ja 1. sijan Yrityspalvelut -luokassa yli 50 000 asukkaan kaupunki –sarjassa. KIITOS kaikille, jotka annoitte meille palautetta ja kiitosta!
Yrityspalveluiden osalta koko maan keskiarvo oli 2,98. Salon vastaava luku on 3,28. Salo päihitti hienosti jo useana vuonna voittaneen Seinäjoen (keski-arvo 3,19). Yrityssalon palveluista erityistä kiitosta sai alkavan yrittäjän palvelut, rahoitus- ja investointineuvonta sekä verkostoituminen.

On ilo huomata, että salolaiset yritykset ovat olleet tyytyväisiä palveluihimme ja saamme tässä valtakunnallisessa Yrittäjien Kuntabarometrissä menestystä ja näkyvyyttä Saloon.
Siirry kirjeen alkuun
Yrityssalo | Joensuunkatu 7


24100 Salo | p. +358 44 778 2142www.yrityssalo.fi
Peruuta uutiskirjeen tilaus.