Siirry uutiskirjearkistoon.
Yrityssalo kesätauolla heinäkuussa
Olemme koonneet tähän uutiskirjeeseen touko-kesäkuun kuulumisia.

Yrityssalo on kesälomien aikaan suljettu. 6. - 24.7.2015 välisenä aikana yritysneuvojat tavoittaa matkapuhelimista. Muuten palvelemme normaaliin tapaan ma-to 8 - 16, pe 8 - 15.

SISÄLLYS
1. Teollisesta internetistä uutta kasvua
2. Kotimaisuus rulettaa - vastaa kyselyymme!
3. Teijon kansallispuisto kiinnostaa niin paikallisia kuin muita matkailijoita
4. Syksyn toiminta ja tapahtumat starttaa elokuussa
 

1. Teollisesta internetistä uutta kasvua

3703.png
Yrityssalo järjesti toukokuussa teollisen internetin iltapäivän, joka kokosi ison joukon yritysten avainhenkilöitä, ICT-osaajia sekä asiasta kiinnostuneita. Tilaisuudessa kuultiin yritysten esimerkeistä, pohdittiin Salon mahdollisuuksia sekä ideoitiin uusia tapoja ja menetelmiä innovointiin ja uudistumiseen. Tilaisuuden jälkeen on toteutettu kahdessa eri yrityksessä innovaatiotyöpajatoimintaa. Jatkoa seuraa lomien jälkeen.

Mikäli olet kiinnostunut kuulemaan lisää aiheista, osallistumaan innovaatiotyöpajoihin tai toteuttamaan sellaisen omassa yrityksessäsi


Tekniikka & Talous -lehden artikkeli Salon älykkäästä erikoistumisesta löytyy
Siirry kirjeen alkuun
2. Kotimaisuus rulettaa - vastaa kyselyymme!

3705.jpg
Test in Salo - Make in Finland -projektissa on selvitetty kevään aikana millaisia kotimaisia tuotteita meillä kannattaa tulevaisuudessa valmistaa ja millaisella liiketoimintakonseptilla valmistava teollisuus säilyy elinvoimaisena. Projektin tavoitteena on edistää erityisesti kokoonpanotyön säilymistä Salossa ja laajemmin koko Suomessa. Projektissa tehdään tiivistä yhteistyötä Suomalaisen työn liiton ja alueen yritysten kanssa.

Suomalaisesta työstä ja osaamisesta kertova Avainlippu täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Avainlippu on tutkitusti tehokas tapa viestiä kuluttajille tuotteen kotimaisuudesta, ja se on myönnetty myös useiden salonseutulaisten yritysten tuotteille.

Yhteistyön puittessa korkeakouluharjoittelijamme Anuliina Frantti tekee opinnäytetyönään tutkimuksen Suomalaisen Työn Liiton merkkien ja suomalaisuuden käyttämisestä yritysten myynnissä ja markkinoinnissa.

Onko yritykselläsi jokin suomalaisen työn merkeistä, tai oletko ollut merkkejä käyttävän yrityksen asiakkaana? Entä miten arvioit suomalaisen alkuperän hyötyjä ja haittoja?
Kertomalla kokemuksistasi annat meille arvokkaita työkaluja, joilla kehitämme salonseutulaisia yrityksiä entistäkin kilpailukykyisemmiksi! Kyselyyn vastaaminen vie vain 5-10 minuuttia.

Siirry kirjeen alkuun
3. Teijon kansallispuisto kiinnostaa niin paikallisia kuin muita matkailijoita

3704.jpg
Syksyn ja kevään aikana on Yrityssalon koordinoiman hankkeen avulla kehitetty Teijon kansallispuiston vaikutusalueella toimivien matkailu- ja palveluyritysten toimintaympäristöä ja toimintaedellytyksiä. Yhteistyössä on ollut mukana Metsähallitus, Salon kaupunki ja Kemiönsaaren kunta. Eri toimenpiteisiin on osallistunut vajaa 300 osallistujaa alueiden matkailuyrityksistä sekä luontomatkailuyrittäjyyttä harkitsevia.

Teijon kansallispuisto tarjoaa mainion ympäristön luontolähtöisen matkailun kehittämiseen ja uusien asiakkaiden houkuttelemiseen. Kestävän luontomatkailun koulutus tarjosi yrittäjille ideoita luontomatkailun uusista mahdollisuuksista ja oppia luontolähtöisten tuotteiden tuotteistukseen. Benchmarkausmatkalla verkotuttiin 40 yrittäjän voimin ja tutustuttiin Örön linnakesaareen ja Saaristomeren kansallispuistoon.

Teijon kansallispuiston ja ruukkikylien alueella on perustettu uusia yrityksiä, mittavia investointeja on käynnissä ja suunnitelmia matkailun kehittämiseen on vireillä. Kansallispuistostatuksella on positiivinen vaikutus vireään kehittymiseen. Kansallispuisto ja ruukkikylät houkuttelevatkin matkailijoita tutustumaan luontoon, makumaailmaan, ruukkihistoriaan sekä lukuisiin kesätapahtumiin tulevana lomasesonkina.





Siirry kirjeen alkuun
4. Syksyn toiminta ja tapahtumat starttaa elokuussa

3706.jpg
Syksyn toiminta käynnistyy elokuussa koulujen alkaessa. Olemme suunnitelleet yritysten kasvuun ja yritystoiminnan käynnistämiseen taas laajan tarjonnan. Tämä tarkoittaa tilaisuuksia, työpajoja, verkostoitumismahdollisuuksia. Teemme yrityskäyntejä jälleen ahkerasti.

Nyt on kuitenkin hyvä hetki levähtää ja nauttia Suomen kesästä! Tavataan toreilla ja tapahtumissa.

Vaikka olemmekin lomalla, saat meihin yhteyden matkapuhelimista jonne voit jättää myös viestejä!


Mikäli et jatkossa halua tätä uutiskirjettä klikkaa uutiskirjeen alhaalla olevasta linkistä 'Peruuta uutiskirjeen tilaus'.
Siirry kirjeen alkuun
Yrityssalo Oy | Örninkatu 15


24100 Salo | p. (02) 778 73 www.yrityssalo.fi
Peruuta uutiskirjeen tilaus.